Meidän tapamme auttaa on aktiivinen talkootyö joko omin käsin auttaen tai keräämällä varoja aktiviteeteilla lähimmäistemme auttamiseksi. Talkootyö on perisuomalainen tapa auttaa lähimmäistä ilman tiukkaa organisoitumista yhdessä ystävien kanssa.

Tietoa meistä
Lions Club Lempäälä Kipinä on huhtikuussa
2017 perustettu Lions Klubi Lempäälässä.
Kuulumme Suomen Lions Liiton 107-E piiriin.
Klubissa meitä on tällä hetkellä 26 eri taustoista olevaa,
hyväntekeväisyydestä ja hyvän tekemisestä kiinnostunutta miestä ja naista Lempäälästä ja lähikunnista
LC-toiminnan ja myös LC-Lempäälä Kipinän ydin on tehdä aktiviteetteja, jotka voivat olla varainkeruuta tai erilaisia palvelutehtäviä avun tarpeessa oleville.
Klubissamme on vahva yhteishenki ja yhdessätekemisen meininki.
Suunnittelemme aktiviteetit yhdessä ja päätämme mille taholle teemme
lahjoituksia tai ohjaamme apuamme muutoin.Vahvuutemme on myös se, että meitä on kaiken ikäisiä ja sekä miehiä että naisia. Myös perheen lapset ja nuoret voivat olla täysillä mukana toiminnassamme niin halutessaan.
Tämän lisäksi teemme yhteistyötä alueen yritysten sekä muiden tukijoiden kanssa.
Kipinän lipusta on tullut runsaasti kyselyjä. Tässä lyhyt selvitys symboliikasta: Tie lipussa yhdistää perheitä, sukupuolia, voimia, ihmisiä eri kunnista. Se myös kuvaa meitä yhteistyökumppanina. Tie vie kaikkien rajojen yli. Tähdet kuvaavat lioneita.
KIPINÄT TOIMIVAT
Tänä vuonna Lions E-piirin Piirikokouksen järjestää
LC Lempäälä / Kipinä lauantaina 18.4.2026 klo 9:30 – 15
Lempäälässä Kotokampuksen juhlasalissa.
Päivän aloitamme aamukahvilla. Päiväjuhla alkaa klo 10:30, jonka jälkeen nautimme maistuvan lounaan.
Itse Piirikokous alkaa klo 13.
Edellisen kerran Piirikokous on järjestetty Kipinän toimesta samassa paikassa vuonna 2019.
Ilmoittautumislinkki on auki piirin sivuilla.
https://lions-107e.lions.fi/piirikokous/
TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN!








